Kirjarovio – Futurismi & fasismi

Tässä Kirjarovion laajassa keskustelujaksossa pureudutaan italialaiseen futurismiin ja sen monisyiseen suhteeseen fasismiin kirjallisuuden, historian ja kulttuurin näkökulmasta. Lähtökohtana on futurismi modernin kokemuksen äärimmäisenä muotona: meluna, nopeutena, teknologiana, sodan estetiikkana ja tietoisen provokaation keinona.

Keskustelu etenee Filippo Tommaso Marinettista fasismin kulttuurisiin muotoihin, sotaa edeltävästä modernisaation hurmoksesta 1920–30-lukujen Italian poliittiseen ja taiteelliseen ilmapiiriin. Mukana on laaja kattaus kirjallisuutta, aatehistoriaa ja kulttuurisia sivupolkuja: futurismi ei näyttäydy vain poliittisena ilmiönä, vaan esteettisenä ja eksistentiaalisena vastauksena modernin maailman kriisiin.

Yli kolmituntinen jakso sisältää Kirjaroviolle ominaista rönsyilyä ja runsasta materiaalin käsittelyä. Keskustelussa pohditaan myös futurismin perintöä ja kysytään, miksi juuri futurismi ja fasismi tuntuvat yhä puhuttelevilta nykykulttuurissa. Lopuksi katse kääntyy nykypäivään: kaipaako yhteiskunta jälleen jonkinlaista uutta futurismia, ja jos kaipaa, millaista se voisi olla?

Kirjarovio – Futurismi & fasismi | Marja Härmänmaa

Tässä Kirjarovion erikoisjaksossa kuullaan Turun yliopiston modernin italian kirjallisuuden dosentti Marja Härmänmaa, joka avaa italialaisen futurismin ja fasismin suhdetta kulttuurihistorian näkökulmasta.

Keskustelussa käsitellään futurismia kirjallisena ja taiteellisena liikkeenä, sen suhdetta modernisaatioon, sotaan ja teknologiaan sekä sitä, miksi futurismi kietoutui fasismin poliittiseen projektiin.

Samalla pureudutaan aikakauden Italian kulttuurisiin jännitteisiin ja siihen, miksi futurismi herättää yhä ristiriitaisia reaktioita.

Jun’ichirō Tanizaki on yksi 1900-luvun merkittävimmistä japanilaisista kirjailijoista, jonka tuotannon kautta modernin Japanin kulttuurinen itseymmärrys on pitkälti muotoutunut. Hänen pitkä uransa ulottuu keisarillisen Japanin viimeisistä vuosikymmenistä sodanjälkeiseen aikaan, ja hänen teoksensa kulkevat näiden murrosten mukana kokemuksellisella ja esteettisellä tasolla.

Tässä Kirjarovion jaksossa keskitymme Tanizakin tunnetuimpaan esseeteokseen "Varjojen ylistys", vuodelta 1933. Kyse ei ole romaanista eikä järjestelmällisestä estetiikan teoriasta, vaan esseestä, jossa japanilaisen ja länsimaisen modernin välistä jännitettä tarkastellaan arkisten ja konkreettisten ja välillä banaalienkin esimerkkien kautta. Valo ja pimeys, arkkitehtuuri, käyttöesineet, ruoka, astiat, ruumis, iho, arjen tilat ja jopa käymälät muodostavat Tanizakille tavan jäsentää kulttuuria materiaalien ja käytäntöjen tasolla.

Tanizaki ei vastusta modernisaatiota sinänsä eikä esitä paluuta menneisyyteen. Hän hyväksyy modernin elämän peruuttamattomana tosiasiana, mutta kysyy, mitä tapahtuu esteettiselle ja kokemukselliselle ulottuvuudelle silloin, kun ympäristö muokataan yksinomaan tehokkuuden, hygienian ja maksimaalisen näkyvyyden ehdoilla. Miksi hämäryys, epäsuoruus ja varjo ovat monissa kulttuureissa toimineet merkityksen säilyttäjinä eikä puutteina.

Millä ehdoilla hitaus, vaimeus ja vaikeasti mitattavat, mutta merkitykselliset kokemukset lakkaavat olemasta kulttuurisia voimavaroja ja muuttuvat ongelmiksi, jotka halutaan poistaa näkyvyyden ja hallinnan nimissä, varjoista välittämättä?

Tervetuloa Kirjarovion pariin.

Tässä Kirjarovion kahdennessakymmenennessä jaksossa käsittelemme kirjailija Juha Seppälää (s. 1956), yhtä suomalaisen nykyproosan keskeisistä nimistä. Seppälä aloitti uransa 1980-luvun modernistina, mutta hänet tunnetaan ennen kaikkea 1990-luvulta lähtien ilmestyneistä rakenteellisesti rohkeista ja yhteiskunnallisesti terävistä teoksistaan, kuten Super Market (1991) ja Suomen historia (1998).

Jaksomme keskiössä on hänen romaaninsa Routavuosi (2004), joka liikkuu kahdella aikatasolla: 1900-luvun alun poliittisen väkivallan ja 2000-luvun alun Suomen välillä, useasti toisiinsa limittyen. Teoksessa tarkastellaan erityisesti suomalaisen sosiaalidemokratian luonnetta ja sen sosiaalista ilmapiiriä. Jaksossa laajennamme keskustelua myös anarkismiin, talouskysymyksiin, suomalaiseen sielunmaisemaan, radikalismiin, terrorismiin ja sosiaalidemokratian asemaan 2000-luvulla.

Kirjarovion 19. jakso käsittelee Oscar Wildeä. Oscar Wilden esseet ovat 1800-luvun lopun kirjallisen estetiikan ehkä johdonmukaisin ja samalla ristiriitaisin ilmaus. Tässä jaksossa tarkastelemme Wilden taide- ja kauneuskäsitystä Timo Hännikäisen suomentaman esseekokoelman Naamioiden totuus pohjalta. Keskustelussa avataan Wilden suhdetta tyyliin, valehteluun, kärsimykseen ja moraaliin – sekä siihen, miksi hänen ajatuksensa ovat edelleen käyttökelpoisia aikakaudella, jossa totuutta etsitään yhä useammin enneminkin tylsämielisen suoruuden kuin muodon ja tyylin kautta.

Jaksossa keskustellaan esimerkiksi John Ruskinin moraalisesta estetiikasta, Walter Paterin platonismista, William Morrisin sosialismista sekä Yukio Mishiman tulkinnasta Wildestä itsetuhoisena esteetikkona. Pohdinnoissa nousevat esiin myös taidekritiikin tila ja metafyysinen ironia sekä kysymys siitä, mitä tarkoittaa esteettinen uskottavuus aikana, jolloin aitous ja vilpittömyys on nostettu kauneuden edelle.

Kirjarovion toisen kauden päätösjaksossa käsittelemme omaelämäkerta-, muistelmakirjallisuutta ja autofiktiota aina August Strindbergistä Seppo Heikinheimoon. Mukana myös Klaus Kinskin "Tarvitsen rakkautta" ja Werner Herzogin "Every Man For Himself and God Against All" ja monta muuta.Pohdimme tässä jaksossa missä menee liioittelun ja valheen ero - ja onko sillä merkitystä. Kirjarovio jää ansaitulle kesätauolle ja palaamme areenoille syksyllä. Paljon kiitoksia kaikille kuulijoillemme tästä kuluneesta vuodesta!

Tässä Kirjarovion 17. jaksossa perehdymme erilaisiin dystopioihin kirjallisuudessa. Dystopiat eivät ole pelkkiä synkkiä tulevaisuusvisioita, eivätkä vain kirjallisuuden lajityyppejä, vaan kulttuurisia diagnooseja – tapoja kartoittaa yhteiskunnan kollektiivista alitajuntaa.

Dystopiaromaanit eivät ole pelkästään tulevaisuuden painajaisia – ne ovat aikansa ilmapuntareita, peilejä, joiden säröt paljastavat nykyhetken syvimmät pelot.Dystopian ytimessä on ajatus siitä, että jokin ihmisyyden tavoittelema hyvä muuttuu vääjäämättä irvikuvakseen, ja juuri siksi se on niin hyytävä: se näyttää meille itsemme siinä valossa, johon emme haluaisi katsoa. Se osoittaa meille, kuinka herkästi ihanteistamme tulee painolasteja ja miten helposti kauneimmatkin pyrkimyksemme muuttuvat tyhjiksi rituaaleiksi.Mikä meissä kaipaa järjestystä niin paljon, että suostumme vapauden myymiseen?

Mikä meissä pelkää kaaosta enemmän kuin yksilöllisyyden menetystä? Mikä meissä toivoo, että jokin ulkopuolinen voima ottaisi vastuun – vaikka tietäisimme, mitä se meille maksaisi?Tässä Kirjarovion 17. jaksossa perehdymme erilaisiin dystopioihin kirjallisuudessa.

DISCLAIMER: Tässä Kirjarovion episodissa kärsimme hieman teknisistä ongelmista ja se myöhästyi useamman päivän. Suuret pahoittelumme siitä. Tomin USB-hubi aiheutti hieman päänvaivaa, sillä leikkurin alle joutui kohta, missä herran mikki lakkasi toimimasta täysin.

Yukio Mishima (1925–1970) oli yksi 1900-luvun kiistanalaisimmista ja kiehtovimmista kulttuurihahmoista – kirjailija, esseisti, näytelmäkirjailija, näyttelijä, kehonrakentaja, traditionalisti ja itsemurhan koreografi. Hän ei ainoastaan kirjoittanut teoksia, vaan rakensi elämänsä taideteokseksi, jonka huipennus oli rituaali-itsemurha – estetiikkaa, politiikkaa ja henkilökohtaista myyttiä yhdistävä loppunäytös.

Tässä jaksossa sukellamme Mishiman maailmaan Paul Schraderin elokuvan Mishima: A Life in Four Chapters hengessä. Emme pyri kattavaan elämäkerralliseen esitykseen tai yksittäisten teosten mikroskooppiseen analyysiin – se olisi sekä mahdotonta että Mishiman hengen vastaista. Sen sijaan etenemme neljän teeman kautta, jotka valottavat Mishimaa hahmona, eleenä, ilmiönä. Nämä neljä näytöstä – Kauneus, Kirjoittaminen, Näytteleminen ja Performanssi, sekä Miekka ja Sivellin – muodostavat meidän oman versiomme Mishiman kokonaistaideteoksesta, Gesamtkunstwerkista…

Mishima oli täynnä ristiriitoja: hän vastusti Japanin länsimaistumista mutta janosi länsimaista hyväksyntää. Hän puolusti perinteisiä arvoja mutta hänen kirjallisuuttaa ilmestyi Japanin Playboyssa. Hänen tuotantonsa on yhtä aikaa konservatiivista ja camp-henkistä, ylevää ja performatiivista, raivokasta ja rauhoittunutta. Hänen novelleissaan nuoret kuolevat myyttisten ihanteiden tähden – tai antautuvat ostettavaksi ruumiiaan urheiluautojen tähden. Mishimalle kirjoittaminen ei ollut tapa jäsentää maailmaa vaan keino haavoittaa sitä.

Tämä jakso on myös peili: Mishimaa ei voi ymmärtää ilman katsetta itseen. Mikä meissä kaipaa kauneutta, joka ansaitsee tulla tuhotuksi? Mikä meissä halveksii maailmaa, jossa keisari on pelkkä symboli ja halu kaupallistettu? Mikä meissä haluaisi rakentaa temppelin ja polttaa sen itse?