Jun’ichirō Tanizaki on yksi 1900-luvun merkittävimmistä japanilaisista kirjailijoista, jonka tuotannon kautta modernin Japanin kulttuurinen itseymmärrys on pitkälti muotoutunut. Hänen pitkä uransa ulottuu keisarillisen Japanin viimeisistä vuosikymmenistä sodanjälkeiseen aikaan, ja hänen teoksensa kulkevat näiden murrosten mukana kokemuksellisella ja esteettisellä tasolla.

Tässä Kirjarovion jaksossa keskitymme Tanizakin tunnetuimpaan esseeteokseen "Varjojen ylistys", vuodelta 1933. Kyse ei ole romaanista eikä järjestelmällisestä estetiikan teoriasta, vaan esseestä, jossa japanilaisen ja länsimaisen modernin välistä jännitettä tarkastellaan arkisten ja konkreettisten ja välillä banaalienkin esimerkkien kautta. Valo ja pimeys, arkkitehtuuri, käyttöesineet, ruoka, astiat, ruumis, iho, arjen tilat ja jopa käymälät muodostavat Tanizakille tavan jäsentää kulttuuria materiaalien ja käytäntöjen tasolla.

Tanizaki ei vastusta modernisaatiota sinänsä eikä esitä paluuta menneisyyteen. Hän hyväksyy modernin elämän peruuttamattomana tosiasiana, mutta kysyy, mitä tapahtuu esteettiselle ja kokemukselliselle ulottuvuudelle silloin, kun ympäristö muokataan yksinomaan tehokkuuden, hygienian ja maksimaalisen näkyvyyden ehdoilla. Miksi hämäryys, epäsuoruus ja varjo ovat monissa kulttuureissa toimineet merkityksen säilyttäjinä eikä puutteina.

Millä ehdoilla hitaus, vaimeus ja vaikeasti mitattavat, mutta merkitykselliset kokemukset lakkaavat olemasta kulttuurisia voimavaroja ja muuttuvat ongelmiksi, jotka halutaan poistaa näkyvyyden ja hallinnan nimissä, varjoista välittämättä?

Tervetuloa Kirjarovion pariin.